Ensi lukuvuoden OpeTET haku auki 2.5.-16.5.

Kaipaatko uusia yhteistyökuvioita, ideoita tai kenties sparrausta liiketoiminta- ja yrittäjyysopetuksen järjestämiseen? Tänä lukuvuonna menestyksekkäästi startannut OpeTET jatkuu jälleen ensi syksynä. Ohjelma jatkuu entistä ehompana uuden yhteistyökumppanin, Suomen Yrittäjien kera. Tulevana lukuvuonna keskitymme myös entistä enemmän siihen, että pystymme tarjoamaan mahdollisimman pitkälti jokaisen osallistujan omista tarpeista lähtevän kokemuksen. Toiveistasi pääset kertomaan tarkemmin täyttämällä hakulomakkeen!

Vuoden aikana kokoonnutaan sekä livenä että etänä. Lisäksi toteutetaan yhteisiä pienimuotoisia tehtäviä ja järjestetään erilaisia opettajien tarpeista lähteviä yhteistyökuvioita, joita suunnittelemme yhdessä muiden koulujen sekä Suomen Yrittäjien kanssa.

Lukuvuoden 2022-2023 OpeTET-ohjelman rakenne on seuraava:

Kick-off tapaaminen 2.9.2022

  • Aamupäivällä OpeTET:läiset pääsevät seuraamaan Lauttasaaren Kansainvälisen liiketoiminnan lukion Yritysrasti-tapahtumaa, jonka jälkeen iltapäivä jatkuu Suomen Yrittäjien toimistolla Pasilassa.

Loka-marraskuu 2022

  • OpeTET:läiset kutsutaan kahdeksi päiväksi Lauttasaaren Kansainvälisen liiketoiminnan lukioon seuraamaan liiketoiminta- ja yrittäjyyskasvatuksen teemajakson opetusta. Paikalla ovat myös Suomen Yrittäjät ja tapahtuma huipentuu yhteistyöillalliseen.

Tammikuu 2022

  • Etätapaaminen iltapäiväkahvien ja rennon jutustelun merkeissä. Tilannekatsaus ohjelman etenemiseen.

Kevät 2022

  • Koulutustapahtuma sekä OpeTET:in päätöstapaaminen.

Vuosi huipentuu, kun aktiivisimmat osallistujat palkitaan pääsyllä syksyn 2023 Suomen Yrittäjien Valtakunnallisille yrittäjäpäiville.

Mukaan valitaan vuosittain kuusi osallistujaa. Rohkaisemme hakeutumaan ohjelmaan myös yhdessä itselle tutun työparin kanssa. Työpari voi hyvin olla samasta koulusta. Ohjelma kustantaa osallistuvan opettajan matkat sekä majoituksen jaksojen aikana. Kouluilta odotetaan sitoutumista palkka- & sijaiskustannusten muodossa. Lisäksi ohjelmaan osallistuvilta odotetaan aktiivista sitoutumista koko vuodeksi.

Hakuaikaa on 16.5. asti. Ilmoitamme valinnasta hakijoille henkilökohtaisesti toukokuun aikana. Hakemuksen pääset täyttämään täältä.