Lauttasaaren
yhteiskoulu

Erasmus+

Lauttasaaren yhteiskoulussa aloitettiin lukuvuonna 2022-2023 I see you, I hear you -projekti, jonka tarkoituksena on parantaa sekä oppilaiden että henkilöstön hyvinvointia. Kyseessä on Erasmus+ -hanke, jonka myötä tavoitteemme on lisätä myös oman osaamisen jakamista ja oppilaiden osallisuutta.

I see you, I hear you -projektin myötä useampi henkilöstön jäsen on jo käynyt tai on lähdössä koulutukseen ulkomaille. Henkilöstön jäsenet voivat päivittää omaa osaamistaan myös osallistumalla job shadowingiin, jossa seurataan omaa alaa ja sen toteuttamista noin viikon ajan jossakin toisessa eurooppalaisessa maassa. Oppilaiden ja opiskelijoiden ryhmäliikkuvuuksia pohjustamaan osallistumme valmisteleville vierailuille, jos yhteistyökumppanimme ovat uusia tuttavuuksia.

Lykin espanjanopettajat, Elina Rögård ja Kirsi Lindström, kävivät syksyllä 2022 tutustumassa Espanjassa I.E.S. Carmen Martín Gaite koulun toimintaan ja huhtikuussa 2023 mukaan otettiin myös 9. luokan A-espanjan lukijoita, jotka sitoutuivat majoittamaan kotonaan espanjalaiset nuoret, jotka tulivat vastavuoroiselle vierailulle Lykkiin heti seuraavalla viikolla.  Viime kevään matkalla olleet oppilaat ovat tavanneet espanjalaisia vaihtarikavereitaan myös opintomatkan jälkeen. Olemme Lykissä todella iloisia upeasti alkaneesta yhteistyöstä I.E.S. Carmen Martín Gaite-koulun kanssa, ja toivomme sen jatkuvan pitkään.

Syksyllä 2023 Erasmus+ -projektia toteutetaan Italiassa.