Lauttasaaren
yhteiskoulu

Lykin oppilaat ovat kyselyiden mukaan kiinnostuneita kestävän tulevaisuuden rakentamisesta. Kyselyt ovat antaneet arvokasta tietoa esimerkiksi kierrätyksen toimivuudesta ja teemapäivistä, jotka voisivat innostaa uusia nuoria mukaan koulun kestävyyshankkeisiin. Jo päättyneen kestävä tulevaisuus -hankkeen myötä aloitimme kestävyyskahvit oppilaskunnan edustajien kanssa, mikä on johtanut moniin tässä kestävyystiekartassa esiteltyihin toimiin. Jatkossakin Lykissä oppilaskunta suunnittelee kestävään tulevaisuuteen liittyviä teemapäiviä ja tempauksia kuten vaihdapäiviä.

Lykissä tehdään paljon opintomatkoja, joilla on selkeänä fokuksena kestävään kehitykseen liittyvät teemat. Hankkeen aikana pilotoitiin useita kotimaan opintomatkakohteita, joita jatketaan mahdollisuuksien mukaan. Tiedeluokkalaisia vieraili Harakan saarella, jossa oppilaat tutkivat meren planktonia ja tekivät erilaisia ympäristöteemaan liittyviä tehtäviä saaren luonnossa. Itämeriviikolla muutamat peruskoululuokat vierailivat tutkimusalus Arandalla ja peruskoulun ryhmiä vieraili luonnontieteellisessä museossa Helsingissä. Isommat opintomatjat hankkeen puitteissa järjestettiin Olkiluodon ydinvoimalaan ja Kuopioon. Molemmilla matkoille suunniteltiin kestävyysteemainen ohjelma ja näitä opintomatkoja tullaan järjestämään jatkossa mahdollisuuksien mukaan. Kestäviin opintomatkoihin ja vierailuihin on laadittu kestävyysohjeistus, ja opintomatkojen antia on purettu laajemmalla joukolla koulussa järjestettävissä globaalityöpajoissa. 

Itämeriviikolla on erilaisten opintoretkien lisäksi myös monenlaista muuta teemaan liittyvää ohjelmaa. Hankkeen aikana viikkoon ovat sisältyneet esimerkiksi teemaan liittyvät aamunavaukset, merifysiikan luento, itämeriystävällinen kouluruoka ja lempilintulajikilpailu.

Koululla on säännöllisesti erilaisia kierrätysteemaisia tapahtumia: kevätkirppiksellä ja marrasmarkkinoilla on ollut mahdollista paitsi kierrättää, myös kuunnella mielenkiintoisia luentoja ja tutustua paikalliseen vapaapalokuntaan. Vaihdapäivänä koululle tuodaan käyttämättä jääneitä tai ylimääräisiä tavaroita ja vaatteita vaihtopisteeseen, ja koulun aulassa on pysyvästi kirjojen kierrätyspiste, johon kuka tahansa voi tuoda kirjojaan ja ottaa tilalle uusia.

Koulun ruokalassa ravintola Meressä on tarjolla joka päivä kasvisruokaa, eikä oppilaiden tarvitse erikseen ilmoittaa, että he ovat kasvissyöjiä. Näin kaikki oppilaat voivat tehdä päivittäin valinnan, syövätkö he kasvisruokaa vai eivät. LUMA-viikolla ruokalassa järjestetään hävikkikilpailu, jossa peruskoululaiset ja lukiolaiset mittelevät siitä, kuka jättää vähiten ruokaa lautaselleen. Oppilailla on myös tilaisuus säännöllisesti äänestää lempikasvisruoista, joita ravintolassa on tarjolla. Oppilaskunnanhallitus on mainostanut lempikasvisruokapäiviä hienoilla mainosjulisteilla ja jakanut kannustuskarkkia oppilaille ja opiskelijoille, jotka ovat valinneet päivinä kasvisruoan.

Lykin oppilaista ja opiskelijoista peräti 90 % taittaa koulumatkansa kävellen, pyöräillen tai julkisilla kulkuvälineillä. Myös ympäristön siisteydestä pidetään huolta: lukuvuoden viimeisellä viikolla seitsemäs- ja kahdeksasluokkalaiset siivoavat koulun lähiympäristöä Helsingin kaupungilta lainattavilla apuvälineillä. 

Koulun opettajakunta on erittäin verkostoitunut ja järjestää ja osallistuu muun muassa Yrittäjyyskasvatus Foorumin, Bridge-verkoston, LUKEMA-verkoston, LUMA-kehittäjä koulujen, kestävyys koulujen ja Climademy verkostojen tapaamisiin ja koulutuksiin kestävyyskasvatukseen liittyen. Verkostojen toiminnasta enemmän kohdassa yhteistyö.

Opettajille on tehty myös aamunavauksien teemoista kalenteri, jossa on mukana YK:n kestävän kehityksen teemapäivät. Tästä voi saada vinkkejä ja ideoita aamunavauksien pitämiseen.