Lauttasaaren
yhteiskoulu

In memoriam Tom Hynninen

11.11.1932-19.6.2024 In memoriam –   yrittäjäneuvos Tom Hynninen 

Koulumme pitkäaikainen hallituksen puheenjohtaja ja kunniapuheenjohtaja Tom Hynninen on kuollut. Hän saavutti 91 vuoden iän, joista kolmisenkymmentä vuotta hän teki töitä Lauttasaaren yhteiskoulun hyväksi. Jäämme kaipaamaan hänen ajan hermoilla olevaa huumoriaan ja lämmintä ystävällisyyttään.

Rehtori Esko Ranta kutsui Tom Hynnisen Lauttasaaren yhteiskoulun kannatusyhdistyksen hallitukseen vuonna 1982. Hynninen toimi koulun hallituksen puheenjohtajana vuoteen 2009 saakka. Hänet nimitettiin kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2010. Hynninen osallistui lähes kaikkiin Lykin kannatusyhdistyksen ja sittemmin säätiön hallitusten kokouksiin ja piti tärkeänä nuorison sivistystyötä sekä sitä, että lauttasaarelaisilla nuorilla oli oma koulu saarella. Erityiseksi koulun teki sen itsenäinen päätöksenteko yksityisenä opetuksenjärjestäjänä. Tämä päätöksenteko oli hänelle hyvin tärkeää ja merkityksellistä. 

Tom Hynninen oli perustamassa vuonna 1979 Lauttasaaren kulttuuri- ja liikuntatilat ry:tä, yhdistystä, jonka tarkoitus oli toteuttaa Myllykallion uumeniin tilat kulttuuria ja liikuntaa varten. 1990-luvun alun lama kaatoi pitkälle edenneen hankkeen, mutta Juliussalin koulu sai kulttuuria varten vuonna 1999. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hynninen laski aikakapselin yhdessä pormestari Jan Vapaavuoren kanssa uuden liikuntahallin kivijalkaan. Koulun viereen valmistui koripallohalli liki 40 vuoden uutteran vaikuttamisen jälkeen. 

Urheilun ohessa Hynniselle oli tärkeää se, että nuoret ymmärtäisivät historiaa. Hän käytti vuosien varrella kertyneitä suhteitaan ja verkostoaan opiskelijoiden hyväksi ja järjesti useita vierailevia luennoitsijoita lukion historian kursseille. Puhujina on ollut yhteiskunnallisia vaikuttajia monelta alalta. Ajatuksena on ollut tuoda historian ylioppilaskokeisiin valmistautuville uusia näkökulmia ja ajatuksia lukiokurssien kylkeen. 

Rehtoreina muistamme Tom Hynnisen sielultaan ja mieleltään sivistyneenä herrasmiehenä. Ei ollut juhlaa, juhlapyhää, kesälomaa, joulua tai juhannusta ettei hän henkilökohtaisesti olisi soittanut kaikille meille erikseen ja kiittänyt menneestä sekä toivottanut kaikkea hyvää tulevaan. Hän muisti aina kysyä miten meillä menee ja kuinka jaksamme koulumaailman uudistusten pyörteissä. Kiitos hyvästä johtajuudesta, Tom.

Hän osallistui viimeisen kerran ylioppilasjuhlaan 1.6.2024  ja sai vielä kerran kuunnella Suvivirren salin eturivin kunniapaikalta. Nyt hän on poissa ja jättää suuren aukon Lauttasaaren yhteiskoulun hallintoon. 

Tom Hynnistä kunnioituksella kiittäen,

Jouni Rasa
Tarja Holthoer
Risto Ikonen