Lauttasaaren
yhteiskoulu

KVL-päivä 8.12.

Upea KVL-päivä yhdisti jälleen taloudesta ja kansainvälisestä liiketoiminnasta kiinnostuneet lukiolaiset kuulemaan alan huippuosaajia etäyhteyksin. Tallenne päivän ohjelmasta on katsottavissa koulumme YouTube-kanavalla.
Aalto-yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan professori Carl Fey avasi päivän kertomalla yritysten ulkomaan markkinoille siirtämisestä. Interaktiivisissa tehtävissä yleisö pääsi pohtimaan yrityksen kansainvälistymisen haasteita.
Paneelikeskustelussa kansainvälisen liiketoiminnan professori Tiina Ritvala, Sitran Reetta Korhonen, Demoksen Henrik Liimatainen, Finnwatchin toiminnanjohtaja Sonja Finer ja Upright in perustaja Annu Nieminen keskustelivat vastuullisuudesta globaalissa liiketoiminnassa. Myös yleisö pääsi osallistumaan ajankohtaisen teeman käsittelyyn, ja kertomaan mm. omista kulutustottumuksistaan. Kyselyn tulokset antavat toivoa tulevaisuuteen.
Päivän päättävän puheenvuoron piti Juhani Mykkänen, joka on yksi ravintolaruokaa välittävän Woltin perustajista. Mykkänen kertoi huippu menestykseen nousseen firman alkuajoista ja kasvusta. Yleisö tempautui mukaan Woltin tarinaan ja Mykkänen kiitteli loistavista kysymyksistä.
Lämmin kiitos kaikille päivän puhujille, järjestelijöille ja osallistujille!