Lauttasaaren
yhteiskoulu

Lauttasaaren yhteiskoulussa tehdään yhteistyötä niin saaren sisällä, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. 

Saaren sisällä tehtävässä yhteistyössä merkittävässä roolissa on Lauttasaari Hiilineutraaliksi hanke ja Lauttasaari Seura, minkä järjestämät tapahtumat ja seminaarit noin puolivuosittain järjestetty koululla. Koulu on myös perinteisesti tuonut omat kestävyysterveisensä mukaan seminaarin alkuun. Yhteistyössä saaren muiden koulujen ja seuran kanssa järjestettiin Lauttasaaren autoton päivä tempaus. Oppilaat suunnittelivat tapahtumaa ennen kylttejä, joilla kannustettin pyörällä ja kävelemällä liikkuvia ihmisiä. Heille jaettiin myös palkintoja. Tästä kirjoitettiin myös artikkeli Lauttasaari-lehteen. Lauttasaari hiilineutraaliksi hankkeen avulla 9lk:n tiedevalinnaisen kurssin opiskelijat pääsivät työpajaan, jossa laskettiin oman taloyhtiön hiilipäästölaskelmia. Tehtävässä pohdittiin mm. oman taloyhtiön sähkön ja vedenkulutusta. Oppilaat saivat ennakkotehtäväksi etsiä tietoa ja hankkeen työntekijät tulivat koululle pitämään työpajan. Työpajassa oppilaat laskivat oman taloyhtiön kokonaishiilipäästölaskelmat lukujen perusteella.  Lisäksi kielikylpyryhmä on kirjoittanut lyhyitä artikkeleita Lauttasaari lehteen sähkön säästövinkeistä ja  samalla oppilaat tutustuivat Agenda 2030 kestävän kehityksen tavoitteisiin. 

Kansallisesti olemme tiekarttahankkeen myötä mukana kestävyyskoulujen verkostossa. Olemme olleet mukana luomassa kansallista ohjeistusta lukioiden kestävyyskasvatukseen Lukioiden kestävyystiekartasto – hankkeessa. Kestävä Tulevaisuus-teemajaksomme esitellään siinä kohdassa 5.2. Yritttäjyys ja kestävä tulevaisuus. Osallistuimme myös yhdessä Oulun kaupungin ja Kirkkonummen kunnan kanssa koulun hiililaskurin päivittämiseen. Laskuri on kaikkien koulujen käyttöön suunniteltu hiilipäästölaskuri.  Olemme verkostoituneet tehokkaasti korkeakoulujen ja muiden koulujen kanssa, sillä olemme vuosia kuuluneet LUMA-kehittäjäkouluverkostoon ja osallistuneet LUKEMA-verkoston toimintaan. Kestävyyshankkeen myötä verkostoiduimme myös kestävyysteemoja ylläpitävien koulujen kanssa osallistumalla mm. kestävyyskahveille jakamaan ideoita toimivista kestävyyskasvatus ideoista ja malleista. 

Korkeakouluista eniten teemme yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa:  Esimerkiksi 2023 Lukion Tutustutaan tieteen maailmaan SC1-kurssilla vierailija Aallolta aiheesta kestävä kehitys ja muoti sekä akkuteknologian kehittäminen ja eri ryhmät ovat vierailleet Aalto Juniorilla mm. suunnittelemassa tulevaisuuden kaupunkeja ja aistirobotteja.

Kansainvälisen liiketoiminnan lukion myötä olemme edelläkävijöitä yritysyhteistyössä ja olemme tuoneet kestävyysteemoja esiin myös yrittähyyskasvatuksessa. Järjestimme opetushallituksessa kestävyysteemaisen yrittäjyyskasvatustilaisuuden ja Dipolissa tulevaisuusseminaarin. Olemme tuoneet yritysyhteistyömallia esiin myös LUMA-yhteistyön kautta ja olemme esitelleet Kestävä Tulevaisuus opintojaksoamme LUKEMA- ja LUMA- yhteistyön tapaamisissa. 

Kansainvälinen verkostomme on moninainen pitkälti runsaan kielitarjontamme vuoksi. Koulumme on verkostoitunut Erasmus-hankkeen myötä moniin maihin kuten Italiaan ja Espanjaan. Lykillä on myös pitkät perinteet yksittäisten ystävyyskoulujen kanssa eripuolille Eurooppaa. Meillä on myös muita kansainvälisiä yhteyksiä: Kuulumme Climademy-verkostoon, missä järjestetään koulutuksia ja jaetaan kansainvälisesti tutkimustietoa ilmastonmuutoksesta koulujen hyödyksi. Olemme myös YK koulu ja järjestimme mm. YK aamukahvit teemalla Mitä tapahtui maailman johtavassa ympäristökokouksessa. Kansainvälisiä kestävyysteemoja käsitellään oppilaiden kanssa myös Globaalityöpajoissa.