Lauttasaaren
yhteiskoulu

Rakennuksen infrastruktuuri luo raamit koko toiminnalle. Kaija ja Heikki Sirénin suunnittelema koulurakennus valmistui vuonna 1968 Suomen suurimmaksi oppikouluksi, ja tänä päivänä tiloissamme opiskelee ja työskentelee päivittäin noin 800 nuorta ja aikuista. Vuosien varrella rakennusta on laajennettu ja korjattu, ja jälleen tulevan julkisivuremontin myötä rakennuksen ekologinen tehokkuus paranee ja käyttöikä pitenee.

Lykki sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Myllykallion kupeessa, missä on tilaa koulun ympäristöprojekteille: niittyprojektissa kallion päälle on kunnostettu kuivan ja karun kasvupaikan niitty ja alueen männikköön on ripustettu koulun 7.-luokkalaisten rakentamia linnunpönttöjä. Linnunpönttöjen asukkaita seurataan lukion ekologian kursseilla ja opiskelijoiden tutkimuksissa. 
Koulun tiloja ja kurssiaikatauluja on uudistettu niin, että nuorten omat kestävää tulevaisuutta hahmottelevat projektit, tutkimukset ja yritykset rakentuvat viikoittain alakerrassa. Jätteiden lajittelua on kehitetty oppilaiden, opiskelijoiden ja henkilökunnan toiveiden mukaan, ja roskiskampanjassa 8. luokan tiedeluokkalaiset muun muassa laativat ohjeita jätteiden lajitteluun.