Talviliikunnan riemua perinteisesti Messilässä
12/02/2019

Koko Lykin peruskoulu suuntasi perjantaina 1.2. bussikyydillä Hollolan suuntaan. Suuri osa suuntasi talviliikuntapäivän kunniaksi Messilän rinteisiin. Osa oppilaista on kokeneita laskijoita ja hyppyrit ja rinteet houkuttivat heti osoittamaan taitoja. Mukana oli myös ensikertalaisia ja yhdessä testattiin välineitä ja otettiin tuntumaa rinteisiin. Päivän aikana oli mahdollista päästä myös pulkkamäkeen tai hiihtämään laduille ja nauttimaan upeista järvimaisemista. Talviliikuntapäivää päästiin tänä vuotta viettämään mukavassa pakkassäässä. Mukava viettää erilaista koulu päivää yhdessä reippaasti ulkoillen. Lauttasaaren lähti takaisin punaisia poskia ja nauravia suita.